Metsurityöt Tampereen seudulla

Olemme tamperelainen yritys, joka on erikoistunut pihapuiden kaatoon.

Hoidamme niin myrskytuhot kuin hankalat pihapuutkin vankalla kokemuksella turvallisesti. Metsurimme ovat aina vastuuvakuutettuja pahimman varalta.

Tärkeintä meille on suorittaa työ turvallisimmalla ja asiakkaalle kustannustehokkaimmalla tavalla sovitussa aikataulussa. Jokainen puu on aina yksilö, joten tulemme mielellämme tekemään arvion urakasta.

Puiden kaadot ja hoitoleikkaukset suoritamme kiiveten, henkilönostimella, nosturilla tai suorana kaatona, mikäli mittauksemme tuloksena tilaa on riittävästi. Yksikään puu ei ole meille liian hankala.

Oksat voimme jättää asiakkaalle hyötykäyttöön tai kuljettaa pois. Rungoille yritämme miettiä jotain järkevää käyttöä, jottei arvokkaan polttopuumateriaalin hävittämisestä tulisi asiakkaalle turhaan lisää kuluja.

Toiminta-alueemme on pääsääntöisesti Pirkanmaa. Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää kohteesta.

Hyödynnä kotitalousvähennys

Palvelumme on yleensä kokonaan työtä, jolloin siihen kuuluu kotitalousvähennysoikeus. Suomen Kaatajat on ennakkoperintärekisteriin merkitty yritys. Muista, että omavastuu maksetaan vain kerran vuodessa.

Valokuva: Rami Marjamäki / Maaseudun Tulevaisuus

Soita Samille ja tilaa itsellesi varma ja turvallinen puunkaato

044  585 8280

Tai ota yhteyttä lomakkeella